Loma Luxorissa

Luxor on rakennettu muinaisen Theban raunioille. Se on Egyptin tärkein matkailukeskus ja vireä 150 000 asukkaan kaupunki. Vietän joululomani tässä nykyisin hyvin islamilaisessa kaupungissa.

Asun Feirusin kaupunginosassa ystäväni Pavelin vieraana. Tämä vanhaherra viettää vuosistaan vähintään puolikkaan aina täällä islamilaisen auringon alla, missä rukouskutsut jaksottavat päivän. Pavelin asunto on avara, kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Elelen hänen siivellään lomani ajan toisessa suuressa makuukamarissa.

Aamuisin juomme arabialaisen kahvin lämpimällä parvekkeella. Valkoinen valo heijastuu vastapäisen muurin kupeesta. Pavel murentaa korppuja varpusille, jotka lennähtävät syömään kanssamme. Kadulla alapuolellamme aasi vetää kaasupulloja täynnä olevia kärryjä ja kuski kilauttelee yhtenään metallisen pullon kylkeen.  Vähän päästä kipittää toinen aasi ja rattailla istuva  mies huutaa megafoniin: Romuja, romuja, rautaromujaa! Pavel kertoo, että myös maitoa, vihanneksia, perunoita ja hedelmiä voi ostaa suoraan aasin rattailta. Katua lakaisee mustaan viittaan ja huiviin pukeutunut nuori nainen, hän kerää roskat suureen metalliastiaan. Poikkikadulla vaeltaa lammaslauma paimenensä jäljessä. Äkkiä vilistää harmaapilkullinen kissa pysäköidyn auton alle. Pavel tuntee sen. Voi, voi onkohan se nälkäinen, hän huolestuu.

Lähdemme kaupungille. Kompuroimme ensin pimeää rappukäytävää kolmannesta kerroksesta kadulle. Päätämme ottaa taksin, koska matka keskustaan on aika pitkä. Mutta kadullamme ei ole nimeä eikä talossamme numeroa. (Vain suuret pääväylät on nimetty.) Pavelilla on kuitenkin muutaman jo tutuksi tulleen taksikuskin numero kännykässään (ja paikallinen muistikortti). Hän soittaa kunnes heistä joku löytyy vapaana. Jos kaikki ovat varattuja, lähdetään vain liikkeelle ja otetaan taksi lennosta. Pavel tinkii arabiaksi ja pääsemme keskustaan yhdellä vaivaisella eurolla.

Jos taas päätämme kävellä, tulee matkaan monta mutkaa. Ensinnä koputamme rautaportille. Vanha mies avaa ja kutsuu sisälle. Astumme varjoisalle sisäpihalle, missä on suuri viiniköynnöksen peittämä pergola. Kasvi on nyt lepotilassa ja kuihtuneen näköinen, mutta kuvittelen siihen reheviä rypäleterttuja. Muurin varjossa on miehen vuode paljaan taivaan alla. Hän keittää teetä avotulella. Pohdin mikä lienee hänen toimenkuvansa tällä kivitalojen välissä olevalla pihalla, ehkä jonkinlainen vartiointi. Miehen seitsemän kissaa kerääntyy syömään Pavelin tuomia lihapalasia. Sitten kissat antautuvat siliteltäviksi. Suloisia ovat, hoikkia ja linjakkaita, kiiltäväkarvaisia.

Kun jatkamme matkaa, alkaa kuulua aasin kiljunta. Se on veret seisauttava ääni ja kuuluu kilometrien päähän. Aasi on teljetty jalastaan vanhaan aitaan roskaiselle paikalle autonromun taakse. Puikkelehdimme sinne. Eläin parka kiljuu yhä  kiihkeämmin. Se tuntee jo syöttäjänsä. Pavel lähtee ostamaan leipää läheisestä leipomosta.  Siellä onkin jo pitkä jono miehiä. Kalpea turisti pääsee kuitenkin jonon ohi hakemaan kaksi kuumaa leipää. Hän vie ne aasille ja kiljunta lakkaa äkisti. Lähellä olevat siivoojanaiset näyttävät käsimerkein, että hekin olisivat mielellään syöneet ne leivät. Mutta Pavel ei huomaa sitä, vaan jää juttelemaan aasille ja taputtelemaan sen turpaa. Leipä on Egyptissä niin halpaa, että köyhätkin kykenevät sitä ostamaan. Siitä kansalaiset ovat kiitollisia presidentti Mubarakille.

Sitten lähdemme hankkimaan itsellemme murkinaa. No, sitähän myydään ihan lähikadulla pikkuravintolan ikkunasta. Saamme sieltä halkaistun leivän, joka täytetään suoraan pannulta papumuhennoksella tai jollain muulla kasvissekoituksella ja salaatilla, kääritään voipaperiin ja pakataan muovipussiin.Maksaa noin kolmekymmentä centtiä. Otamme kummallekin kaksi täytettyä leipää ja suuntaamme lähimpään teehuoneeseen.

Istumme kadun reunassa, juomme teetä ja mussutamme leipäset. Ne maistuvat herkullisilta. Samalla katselemme ohi kulkevia komeita nuoria miehiä ja vanhempia äijiä kalabeijoissaan. Monilla on isot valkoiset turbaanit. Päähän on kääritty taidokkaasti niin suuri kangas, että se riittää ruumiin käärinliinaksi, jos sattuu kuolemaan hiekka-aavikolle. Autovirta on lakkaamaton, joukossa jokunen aasi rattaineen, moottoripyöriä, polkupyöriä, kärryntyöntäjiä ja vossikkakin kuomuvaunuineen ja hevonen kuin kiiltokuva.

Sisällä teehuoneessa miehet polttelevat kiireettä vesipiippua tai siemailevat teetä. Naisia ei näy. Vessa on vain miehille, vanhaherra kertoo ja näyttää tyytyväiseltä. Tämä on miesten maailma, siksihän yksin kulkevat miesturistit viihtyvät niin hyvin. Mekin tapaamme muutamia tänne juuttuneita  Pavelin poikamiesystäviä.

Naisia näkyy kaduilla harvakseen ja he ovat mustiin verhottuja päätä myöten, kasvot kuitenkin useimmiten paljaina. Tulee kummallinen olo, naiset ovat kuin musta aukko siellä tääll kadun vilinässä. Kuljen farkuissa ja paljain päin, teen siinä jo kahdenlaista syntiä ja olo on kuin huutomerkillä. Jos kävelisin näillä kaduilla yksin, vetäisin minäkin mieluusti mustan kaavun pääni yli.

Sitten astumme puolivahingossa vaatimattomaan koptikappeliin, jonka sisäänkäynti aukeaa suoraan kadulle. Äkkiä siinä onkin naisia, pieni kappeli on tupaten täynnä heitä. Hekin ovat mustiin puettuja, mutta avopäin. Naiset hymyilevät meille, nostavat peukaloitaan kannustavasti ja monet haluavat kätellä. Mielessä välätää. että täältä voisi löytyä englannin kieltä osaavia naisia ja siten tie syvemmälle tämän kaupungin elämään. Kappeli on perustettu naispyhimyksen kunniaksi, mekin sytytämme tuohuksia hänelle. Siinä koptinaisten ympäröimänä tunnen itseni kristityksi niin kuin en ikinä aikaisemmin.

Kun jatkamme matkaa, eläinrakas ystäväni Pavel avaa yllättäen kivimuurissa olevan suuren puisen oven. Siinä on kymmenen hevosen talli, keskellä kaupunkia. Täällä saavat levätä vossikkakuskien hyvin hoidetut hevoset. Ne ovat kevytrakenteisia ja kiiltäviä kuin kilparatsut. Pavel käy hyväilemässä niiden turpia ja ne hörähtelevät tyytyväisinä. Odottelen häntä pitkään ja pelkään jo tallin hajun tarttuvan vaatteisiini.  Lopulta Pavel on valmis lähtemään ja suuntaamme matkamme nyt basaariin.

Jos elämä on kiihkeää Luxorin kaduilla, niin täällä se on intohimoista, suorastaan vaarallista. Asiakkaita ei ole kovin paljoa mutta myyjiä sitäkin enemmän. Heidän pöytänsä ja putiikkinsa pursuavat veistoksia, koruja, kankaita, huiveja, mausteita, teetä, lyhtyjä, laukkuja, kenkiä, mekkoja. Lauma myyjiä juoksee jo perässämme tarjoamassa kaikkea, mihin katseemme on hiukankin osunut. Arabian kieli kuulostaa karkealta, käheältä,  kimeältä, hurjalta  ja sylki roiskuu. Pavelin ääni  pistää kuin tikari. Hänkin päästelee arabiaa, tinkii, maanittelee, huutaa, kiukustuu, lähtee pois ja palaa takaisin, leppyy. Kauppias melkein itkee, mutta sitten sopimus syntyy ja lyödään kättä päälle. Hinta on murto-osa pyydetystä. Kotiin vietäväksi kertyy upeita kankaita, pari veistosta ja korua, useita takkeja ja islamilaisen naisen musta abaija.

Istumme levähtämään Nuubialaiseen Teehuoneeseen. Meteli ei kosketa meitä enää, se vyöryy ohitsemme. Käytävällä kulkee katkeamattomana virtana komeita miehiä kauniisti laskeutuvissa kalabeijoissaan, vaaleissa, ruskeissa, sinisissä, vitivalkoisissa, mustissa. He katsovat yli, näyttävät ylpeiltä kuin kamelinsa. Tämä on elokuvaa!

Joinakin päivinä käymme ottamaan aurinkoa Iziz-hotellin suureen hyvin hoidettuun puistoon, mistä on esteetön näkymä Niilille. Rannassa kelluu felukoita jo nostetuin purjein ja Ruotsinlaivan kokoisia risteilyaluksia. Puistossa tapaamme muita suomalaisia matkailijoita ja heti olemme kuin vanhoja tuttaja. Sitten postitamme pari korttia ja minä teen matkani kolmannen synnin. Varastan kaksi vessapaperirullaa naisten huoneesta. Vien ne Pavelin vessaan, joka toimii pelkällä vedellä paikalliseen tapaan.

Tutustumme myös muinaiseen Thebaan. Ajamme taksilla vihreän viljavan alueen läpi hiekka-aavikolle ja käymme faaraoiden haudoissa. Ihailemme mittasuhteiltaan suunnattoman suuria patsaita, temppeleitä ja obeliskeja. Vuosisadat ja tuhannet humisevat korvissani.

Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin muinainen Luxorin temppeli aivan kaupungin sydämessä. Sieltä lähtee kahden ja puolen kilometrin pituinen seremoniakatu, joka vie Karnakin temppelille. Tietä reunustavat molemmin puolin leijonasfinksit, jotka ovat kolme metriä pitkiä ja puolitoista korkeita. Niitä on neljän metrin välein, siis aika runsaasti. Tämä sfinksikuja on vasta osittain kaivettu esiin ja sen tieltä on hävitetty kaupungin rakenteita. Luxoria puretaan pala palalta. Sitä mukaa kun kaivaukset jatkuvat, löytyy uusia muistomerkkejä nykyisen kaupungin alta.  Suomalaisten suosima seisemänkerroksinen Emilio-hotellikin on jo purku-uhan alla.

Hiekka on peittänyt muinaisen Theban kaupungin. Hiekkaa on myös nykyisen Luxorin kaduilla ja sitä leijuu hienona pölynä ilmassa. Turhaan ei egyptiläinen mies kanna päässään kangaskaitaletta. Aavikko on uhkaava ja se on lähellä. Egyptissä sataa minimaalisen vähän. Kaikki elämä on Niilin vesien varassa ja monet muutkin maat kilpailevat näistä vesivaroista.