He onnistuivat muuttamaan maailmaa

Loikoilen vielä unisena ja kuuntelen aamu-uutisia. Herätys tulee äkkiä ja rajuna. Armeijan helikopterit ovat kaataneet tonneittain vettä Japanin Fukushiman ydinvoimalaan, jotta polttoainesauvat eivät sulaisi. Säteilypitoisuus on koholla jo 60 kilometrin säteellä. Hengitystaukoakaan ei jää ennen kuin uusi kova uutinen iskee tajuntaan. YK päättänyt sallia pakotteet Gaddafin hallintoa vastaan. Libyan ilmatila suljetaan ja ulkopuoliset maat voivat käyttää kaikkia mahdollisia keinoja libyalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Mellakoita on myös Syyriassa, Jemenissä, Algeriassa, Bahrainissa ja jopa Saudi-Arabiassa.

Vaikka tiedän, että kylmäävä suihku sieltä tulee, niin avaan television silti jokaisena aamuna. Onnettomuus maailmalla on minunkin onnettomuuteni. Japanissa on kuolleita 7000 ja 11000 on yhä kateissa. 40 000 ihmistä viettää yön väliaikaisessa majoituksessa. He palelevat, ruokaa ja puhdasta vettä on niukalti. Pääni täyttyy huolesta.

Äkkiä mieleni kuitenkin kirkastuu, tunnen suurta kiitollisuutta omasta sängystäni, hiljaisesta huoneesta, kiireettömästä aamusta ja siitäkin että synkät uutiset on kääritty ymmärrettävään pakettiin ja tarjotaan uutisankkurin hillityllä äänellä. Voin sittenkin vielä katsella näitä katastrofeja ulkopuolisin silmin.

Sitten joudunkin moraalisen ongelman eteen. En halua ajatella, että Libyassa on hyviä ihmisiä ja pahoja ihmisiä, että pahoja saa ampua mutta hyviä ei. No Gaddafi nyt ainakin on paha! Vai onko hänkin vain rajoittamattoman vallan turmelema henkilö? Kenties säälimme häntä jonkin ajan kuluttua niin kuin säälimme Saddam Husseinia hänen nöyryytyksensä päivinä. 

Muanmar Gaddafin on syytä pelätä joutuvansa kansainväliseen tuomioistuimeen vastaamaan rikoksistaan. Se on nöyryyttävää sille, joka on vuosikymmeniä luullut omistavansa kokonaisen kansan. Vanha mies, hänen urautuneet aivonsa eivät ehkä enää kykene muuttamaan suuntaa. Tulemme vielä näkemään romahduksen! Egyptin Murabak ja Tunisian Ben Ali ymmärsivät sentään väistyä väistämättömän edessä.

Tilanne on jännittävä, uutiset elävät päivästä toiseen. Kirjassaan Sarasvatin hiekkaa Risto Isomäki ennusti Fukushiman kaltaisen ydinvoimalatuhon. Mekin laadimme mielessämme ennustuksia. Tietoa on helposti saatavilla ja kokemuksemme yllättävistä katastrofeista on vähintäänkin riittävä.

Maailmassa ei ole enää tilaa diktaattoreille. He tulevat kaatumaan yksi kerrallaan viimeiseen mieheen. Tiedonkulku maapallolla on nopeutunut ja kännykät ovat köyhien ja sorrettujenkin saatavilla. Ihmiset osaavat tehdä yhteistyötä oman ja ryhmänsä olojen parantamiseksi. Pohjois-Afrikan maissa se on tapahtunut nopeammin kuin lännessä osattiin ennakoida.

Mutta onko Länsimailla mitään oikeutta puuttua Libyan tilanteeseen ja jos on niin miten vahvasti? Kokemus on osoittanut, että sotilaallisen voiman käyttöä helposti liioitellaan. Murskataan enemmän kuin on tarpeellista, tulee siviiliuhreja ja jäädään vuosiksi miehittämään maata. Oppositio ei saakaan tuntea voittaneensa korruptoitunutta ja sortavaa hallitusta, vaan voiton vie länsiliittoutuman murskaava ylivoima.

Valtioiden välisiä rajoja ei voida sulkea tiedon kululta, ei enää missään tällä maapallolla. Seuraavaksi voinemme odottaa mellakoita Pohjois-Koreassa, Kiinassahan kahinoita on jo ollutkin. Pohjois-Afrikan kansannousujen jälkeen mikään hallinto ei voi enää tukahduttaa kansalaisten vapauden kaipuuta.

Ja eläköön kateus, tunteista demokraattisin! Se takaa ihmiskunnan ikuisen pyrkimyksen tasa-arvoon. Onneksi köyhät kadehtivat rikkaita ja sorretut kadehtivat vallan kahmijoita.

Ylimääräisiä uutisia tulee kaiken päivää. Japanin tuhoalueella kuolleitten määrä kasvaa ja kadonneitakin on aina vaan enemmän. Tokiolaiset ovat huolissaan ruuan säteilyarvoista. Kun kauhu-uutiset kaiken aikaa ylittävät sietorajan, alamme turtua niihin. Onneksi on hyviäkin uutisia. Egyptissä on pidetty historialliset vaalit, joitten tulos ei ollut tiedossa etukäteen.

Kunpa Allah tai joku muu jumala (sillä me emme kykene) suojelisi Libyassa siviilejä ja myös aseisiin tarttuneita, heitä jotka täyttivät Tripolin aukiot ja heiluttivat uhmakkaasti käsiään meidänkin televisioissamme. Veljemme ja sisaremme Pohjois-Afrikan maissa onnistuivat muuttamaan maailmaa. Paremmaksi.