Heitä ei voi olla rakastamatta
huhtikuu 11, 2011
Rakastan nuoria miehiä. Kun kysyn heitä remontoimaan työhuonettani, he astuvat sisään kuin orhit korskuen ja ryhtyvät toimeen turhia miettimättä. Repivät vanhaa ja rakentavat uutta, sovittavat, sahaavat, naulaavat, maalaavat. Kun ovia pitää korjata, he nostavat ne saranoilta suoraan olalle ja lähtevät juoksuaskelin alas portaita neljännestä kerroksesta, kuin ei mitään. Yhtä kepeästi he tuovat uudelta kiiltävät ovet takaisin. Painovoima on heille vain vähäinen hidaste. Miesten lihakset tietävät ratkaisun eivätkä heidän päänsä ole vielä ryhtyneet pähkäilemään. Aikailematta he suorittavat muutkin remonttihommat. Maali ei tipu, naulat ei väänny, pora ei osu seinässä olevaan kiveen, niin kuin minun kunnostuspuuhissani tapaa käydä. Katselen heitä ja tunnen itseni hienoksi rouvaksi, jonka ei tarvitse muuta kuin maksaa.
Rakastan nuoria miehiä, heitä jotka nousevat vaatimaan vapauttaan ja oikeuksiaan Pohjois-Afrikassa. Eivätkä anna periksi, eivät sittenkään vaikka veli vierestä kuolee ja omaa sukua tuhotaan. Heillä lienee jonkinlainen ryhmäminä, joka jatkaa vaan, vaikka sen osia tuhoutuu. He eivät suostu enää alistumaan diktatuuriin. Nämä tulisilmäiset nuorukaiset taistelevat ilman koulutusta ja ilman johtajaa, mitä me länsimaalaiset emme meinaa millään ymmärtää. Ehkä eivät aina niin taitavasti, mutta hamaan loppuun asti kuitenkin. Toki naisiakin on mukana, mutta pääsääntöisesti tämä on nuorten miesten sota, heidän joita oma maa ei näytä tarvitsevan. Toivon voimia näille kapinallisille. Ei kun toivon heille lopullista voittoa, kansanvaltaista hallintoa ja diktaattorit tuomiolle.
Olen osunut netissä Zeitgeist- ja Ajan henki-sivustoille. Innokkaat nuoret miehet (ja yksi tunnettu kuusikymppinen vaikuttaja) ovat Suomessa tämän maailmanlaajuisen liikkeen airueita. On helpompi hengittää jo siitäkin syystä, että nämä nuoret miehet tosissaan uskovat muutokseen. Siihen että maapallon resurssit voidaan jakaa tasan kaikkien ihmisten kesken, että tiede ja teknologia voidaan valjastaa edistämään ihmisten hyvinvointia tasapuolisesti, että sodat voidaan lopettaa ja ihmisten kärsimykset vähentää minimiin ja että ympäristötuhoiltakin voidaan säästyä. Siirrytään vaan vähin erin valuuttataloudesta resurssitalouteen. Aikamoinen utopia! Haluaisin tosiaan uskoa, että se on mahdollista. Toisaalta mikään ei voi olla aivan mahdotonta tässä maailmassa, jos vain nuoret miehet käyttävät räjähtävän voimansa yhdensuuntaisesti.
Kauhukseni luen WHO:n raporteista, että 15-24-vuotiaiden miesten kuolleisuus on kasvanut huolestuttavasti ja ylittää jo lapsikuolleisuuden. Pohjois-Afrikan mellakoissa heitä menehtyy taas lisää.
Kyllä ihminen on parhaimmillaan ollessaan nuori mies! Heissä asuu voima, taito ja intohimo. He rikkovat entisiä rakenteita ja saavat aikaan suuria muutoksia niin Pohjois-Afrikan hiekka-aavikoilla kuin koko maapallollakin. Ja lisäksi vielä minun työhuoneessani. Heitä ei voi olla rakastamatta.
Sattumalta sivuillesi osuneena hämmästyin! Aika erikoinen näkemys realistisesta maailmasta. Nuoret miehet muka muuttavat maailmaa! Miten on niiden lähi-idän nuorten miesten laita, jotka sumeilematta räjäyttävät itsensä tuhotakseen ympärillään olevia naisia, lapsia päästäkseen johonkin omituiseen paratiisiinsa. Onko se maailman muuttamista? Eikö se liene maailman tuhoamista ja ihmisten ainutlaatuisen elämän tuhoamista. He ovat kouluttamattomia, palavasilmäisiä ehkä kylläkin. Eikä pelkät palavat silmät ja muskelit paljon kerro nuorten miesten henkisestä tasosta. Maailmaa muuttavat naiset, jotka ahertavat kehitysmaiden köyhissä kylissä ja yrittävät kouluttaa lapsiaan. Ja tietosi siitä, että kouluttamattomat nuoret miehet aloittivat kansannousun Pohjois-Afrikassa on täysin väärä. Sen aloitti opiskeleva nuoriso keskustelullaan internetissä ja siitä sitten nuoriso lähti kaduille ja heihin liittyi muutakin väkeä. Koulutus ja naiset tätä maailmaa muuttavat. Ihailusi nuoria miehiä kohtaan vaikuttaa päiväuneltä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Haloo!